Peili

Saatoin viime yönä olla vähän semityhmä.

Saatoin semiraivota eksälle mesessä.

En pahasti, vähän vaan turhautuneena valitin. Se kesti sen kuin mies eikä alkanut kirjoittelemaan takaisin mitään kummempaa. Sekin ärsyttää. Tää ero oli sille niin helppo.

Angstasin yön ja päivän, heräsin herätyskelloon mutten tehnyt elettäkään mennäkseni kouluun.

Kahdelta päivällä sain itseni ylös sängystä, ulos lenkille. Ja kaurapuuroa söin.

Meillä on eteisessä valtava peili, jota sekä minä että kämppikseni rakastamme.

Sen on lainassa eksän äidiltä.

**ttu.

Heikko hetki

Se tunne kun iho kuoriutuu palasina irti nenänpielistä ja ylähuulesta.

Niinpä.

Viime yönä oli heikko hetki, kun kuuntelin musiikkia nukkumaan mennessä ja yhtäkkiä kaikki kappaleet kertoivat minusta ja eksästäni. MIKAn Happy Ending (joka nimestään huolimatta kertoo erosta) oli liikaa ja vesiputoukset valmiina purkautumaan. Ja kyllähän ne vuolaina vuosikin. Pyörin sängyssä itkien hysteerisenä, miettien miten paha moka tää ero oli, ja että me oltiin aivan loistavia yhdessä silloin kun meni hyvin (eli suurimman osan ajasta). Mitä enemmän näitä mietti, sitä tyhmemmältä tuntui ettei jatkettu yhdessä, ja korjattu niitä asioita mitkä ikinä olikaan pielessä. ''Päästin täydellisen miehen menemään!''. Menin jo koneelle katsomaan olisiko Hän mesessä tai facessa, valmiina pitämään pitkän, ruikuttavan ja anelevan puheen että yritettäisiin vielä.

Sitten muistin miksi erottiin.

''Mä kyllä välitän susta hirveästi,

mutta en mä sua enää rakasta.''

Hyvä että tämänkin jaksoin kirjoittaa

Ei voi ihmislapsesta tulla näin paljon räkää, näin monena päivänä.

Voimia ei olisi mihinkään, ja silti jotain on koko ajan tehtävä (siivottava, koulujuttuja etc.)

Ruoka ei maistu, mutta ei kyllä haittaakaan.

Tupakka loppuu kohta, ei ole rahaa ostaa lisää. Sähköistäni odottelen.

Perjantaina saan vähän massia. Lauantaina saan vieraan.

Baari-ilta

Tulin just baarista, jossa olin iltaa viettämässä koko ikänsä sinkkuna olleen ystäväni kanssa. Ensimmäistä kertaa olen täysi-ikäisenä sinkku, tunne oli tavallaan jännä. Kaipaan kovaa ja salaisesti exääni, mutta tilanne tuntuu olevan sellainen että hänen peräänsä haikaileminen on yhtä tyhjän kanssa. En vielä baarista ketään miestä kotiin raahaisi, not ready for it (enkä oo varmasti valmis uuteen mieheen aikoihin), mutta pientä sutinaa saisi ilmassa olla.

Ikävä kyllä baarin miestarjonta oli tänään harvinaisen huono :D

Ota Strepsils!

Olen kipeänä. Kuumetta ei onneksi ole, mutta kurkku on karhea kuin kissan kieli ja yksittää melko kovasti. Stressistä 90% on valunut harteilta kun sain ison projektin viimein tehtyä, tosin eiköhän se iske pian takaisin kun tajuan kuinka paljon kirjallista tekemistä on vielä tehtävänä. Tällaista se opiskelu on :) En kyllä ole turhan paljoa viilettänyt ulkona kylmässä, joten ehkä tämä sairastelu on kasaantuneen stressin laukeamisen jälki-ilmiö?

Noin kaksi viikkoa eron jälkeen mulla on vieläkin vähän semmoinen olo kun mikään ei olisi muuttunut. Tänään vasta huomasin että exäni nimi kännykässäni oli vielä ''mussu''. Hetki sitten rupateltiin facebookissa, perinteistä ''mitä kuuluu, mitä oot puuhaillu?'' smalltalkia. Hänen aloituksestaan. Ei sillä että sillä olisi väliä, olisin ihan hyvin saattanut itsekin aloittaa keskustelun.

Oliko suhde sitten hääppöinen jos tuntuu että mikään ei ole muuttunut? Vuosi sitten jos olisi tullut ero, muutos olisi varmasti tuntunut paljon isommalta. Mutta viimeiset puoli vuotta ollaan nähty todella harvoin, vähän juteltu facessa/mesessä ja pari kertaa käyty kahvittelemassa. Yksi ihana viikonloppu tulee mieleen, kun oli ihana herätä, ja paistaa hälle pannukakkuja.

Noita hetkiä olisi pitäny olla enemmän.

Stressiä

Aivan hirveä stressi. Kaikki oli olevinaan valmiina, mutta mikään ei (koskaan) ole valmista silloin kun sen olettaa olevan. Kauhea määrä tekemistä, ja teenkö silti mitään? No enpä juurikaan. Koko ajan muistuu mieleen jotain tekemättä jäänyttä. Valmiista teoksista löytyy koko ajan virheitä. jotka on pakko korjata. Sitten korjaus saattaakin pilata tietyn kohdan kokonaan, ja se on maalattava/piirrettävä uudestaan.

Ainoa tilaisuuteni oikeasti rentoutua oli perjantaina. En päässyt, olin nössö ja noudatin äitin neuvoa -> en uskaltanut rattiin.

Tämänkin lyhyen kirjoituksen aikana tunnen suuria tunnontuskia, koska tämän viisiminuuttisen voisin käyttää noiden aurinkolasien sankojen yksityiskohtien maalaamiseen.

Rakkaustarinan loppu

Minun piti kirjoittaa pitkä, syvällinen ja kaunis kirjoitelma rakkaudesta, sen merkityksestä ja ulottuvuuksista. Mutta sitten muistin että pohjommiltaa tämä blogi on kanava omille ajatuksille, koska en vieläkään osaa kertoa todellisia tunteitani ystävilleni. Ja jos keskityn liiaksi kaunokirjalliseen ilmaisuun, ajatukseni eivät koskaan pääse kunnolla esille.

3 vuotta ja 10 kuukautta kestänyt suhteeni päättyi. 1407 päivää.

Erottiin ystävinä ja päätös oli lopulta yhteinen. Mutta 1,5 kuukautta sitten kun ero ensimmäistä kertaa nostettiin pöydälleni, oli se täysin poikaystäväni - anteeksi, eksäni - tahto. Silloin se tuli minulle täysin puun takaa, oli hirveä shokki ja aiheutti joukon paniikkikohtauksia, joista en ole kärsinyt enää pariin vuoteen. Paniikkissa sain monen päivän vakuuttelun (ja anelun) jälkeen Markon (nimi muutettu) vakuuttumaan että kannattaa yrittää vielä. Olihan suhde ollut päällisin puolin hyvä. Mutta nyt edellisenä syksynä oli ollut paljon huonoja hetkiä, koska omien ongelmieni takia olin usein huonolla tuulella, ja purin turhautumistani Markoon. Hän ei kuitenkaan sanallakaan virkannut huonosta olostaan, enkä itsekään tajunnut omaa käytöstäni. Sitten lopulta kävi niin, että Marko ilmoitti ettei enää viihdy seurassani, eikä rakasta minua vaikka olenkin hänelle hyvin tärkeä.

Joululoman olimme erillämme, saaden aikaa miettiä suhdettamme, ja sitä haluammeko yrittää korjata sitä. Kysyin Markolta muutaman kerran hänen ajatuksistaan, ja vastaus oli aina ''en tiiä, ajatukset ihan sekaisin'', ja lopulta kyllästyin ja päätin etten jaksa enää. Vaikka olisimme päättäneet yrittää korjata tilannetta, olisinko voinut luottaa siihen ettei rakkaus kuole taas huonon hetken iskiessä? En.

Niinpä suhde päättyi samana iltana, kun palasin omalle kämpälleni lomalta. Marko tuli tänne, joimme kahvit ja annoin hänelle joitakin hänen täällä olleita tavaroitaan. Itkin sen yhden illan Markon lähdettyä. Hänen viimeiset sanansa olivat ''kun käyt kaupassa, soita jos haluat tulla kahville'' (Marko asuu sen ruokakaupan vieressä jossa käyn). Soitin ystävälleni, joka kuunteli itkuani ja harmitteluani.

Niin, suhteen päättyminen ei vituttanut tai masentanut. Se harmitti. Olimme hyviä yhdessä, ja hyviä hetkiä oli todella paljon. Vain viime syksynä meni huonosti, ja kerran tai pari riideltiin silloin kun muutin tähän opiskelukaupunkiini jossa hänkin asuu. Muuten suhteesta jäi hyvä maku, ja olen kiitollinen että hänen vuokseen tänne tulin -> olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut aivan ihania ystäviä. Lisäksi pääsin opiskelemaan alaa jota rakastan kaupungissa, jossa vuokrat ovat vielä kohtuulliset.

Kuinka voin tällä hetkellä, kolmantena sinkkupäivänäni? Syön huonosti, olen saamaton ja lamaantunut, enkä ole päässyt edes uimaan, kiitos puna-armeijan hyökkäyksen. Olen myös nauranut, käynyt kahvilla ja shoppailemassa ystäväni kanssa, piirtänyt ja katsonut piirrettyjä. Kaiken kaikkiaan taidan käsitellä näitä eron tuomia tunteita suht normaalisti. Ruokahalu palanee ensi viikolla, viikonloppu varmasti piristää koska pääsen juhlimaan ystäväni syntymäpäivää. Koulu tuntuu terapeuttiselta, näen ystäviä ja jaksan nauraa. Kotona saan rauhassa miettiä asioita ja levätä.

Rakastan vielä Markoa, mutten niin paljoa ettenkö jo näkisi, että tuolla jossain odottaa joku vielä parempi, joku joka jaksaa panostaa suhteeseen yhtä paljon kuin minä, joku joka jaksaa minua huonoinakin hetkinä. Minulla ei kuitenkaan ole vielä mitään halua alkaa häntä metsästämään...

...nyt alkaa Minun oma aikani.

Unelmia

Jokaisella on unelma, useampiakin toivottavasti. On pieniä, helposti ja nopeasti saavutettavia unelmia, sekä suuria, aikaa ja vaivaa vaativia unelmia. On myös unelmia joita on suorastaan mahdoton toteuttaa, mutta se ei tietenkään ole unelmoinnin esteenä.

Omat unelmani ovat tällä hetkellä ristiriidassa. Haluan matkustella, kierrellä maailmaa ja elää rentoa elämää siellä missä milloinkin huvittaa. Mieluiten luultavasti Aasiassa, pitkin ja poikin. En halua murhetia mistään seuraavaa yöpaikkaa pidemmälle. Jättäisin ystäväni ja perheeni Suomeen, pitäisin yhteyttä juuri niin vähän kun itseäni huvittaisi. Kukaan ei tietäisi missä milloinkin olisin. Saatuaan kortin Kiinasta, olen jo Intiassa.

Mutta.

Haluan myös rauhallisen ja paikoillaan pysyvän elämän mukavan kaupungin lähiöstä. Mies ja 2-3 lasta. Kissa ja koira. Tekisin oman alani töitä, leipoisin lauantaisin pullat ja lämmittäisin puusaunan. Meillä olisi kaksikerroksinen, ekologisista lähtökohdista suunniteltu omakotitalo, sähköauto ja omenapuu. Minulla olisi autotallin yläkerrassa oma yksityinen ateljee, jossa voisin maalailla ja taiteilla ihan omassa rauhassa. Sinne ei miehellä tai lapsilla olisi mitään asiaa. Mieheni ei juo joka saunan jälkeen kaljaa. Alkoholi on hyvin pieni oma elämäämme. Kumpikaan ei polta, ja molemmat harrastaa.

Sain kumman elämän tahansa, jään kaipaamaan toista. Luultavasti en saa kumpaakaan.

Ensimmäisen esteenä on raha.

Toisen esteenä mies.

Maria

P.S Haaveilen myös että osaisin lentää. Se taitaa pudota sinne mahdottomien unelmien lokeroon.

Sotkusta nouseva olohuone.

Seisoin olohuoneen oviaukolla, äitini oli tekemässä kokopäivävuoroa työpaikallaan ja veljeni palasi jo eilen koulunsa asuntolaan. Huoneen nurkassa seisoi joulukuusi, avoimen vuodesohvan päältä näkee kuka siinnä on nukkunut ja sohvan eteen kiskotulla sohvapöydällä oli hävettävän sotkuinen työpisteeni. Ajattelin piristää äitiäni, joka illalla tulisi pitkän päivän päätteeksi töistä väsyneenä ja uupuneena. Niinpä käärin mielikuvitushihat topistani ja pistin toimeksi.

Nyt olohuone on siisti, ei mitään ylimääräistä missään nurkassa, tietokoneen johdotkin niputin ajankuluksi. Äidin ilme riitti palkaksi, enkä itsekään tykkää elää sotkun keskellä. Tuolla veljellä vaan on lievästi sotkuinen luonne. Ja joulukuusi karisee ja vie tilaa, luoden ahtaan tunnelman. Nyt on kuitenkin parempi, ja pääsin kyökin puolelta tupaan nukkumaan.

Mitään sen jännempää tähän päivään ei sitten kuulunutkaan. Olen ravannut tupakalla, tehnyt limua mehutiivisteestä ja kivennäisvedestä, sekä katsonut läppäriltä Family Guyta. Huomenna olisi edessä matka kaupunkiin auton renkaiden vaihtoon, nykyiset talvirenkaat (kitkarenkaat) meinaavat hajota.

Loppu viikosta suuntaan takaisin omaan kotiin, kaupunkiin jossa opiskelen. Sinne pääsen junalla. Siellä odottaa poikaystävä ja todellisuuden kohtaaminen, molemmista aiheista lisää kun niiden aika koittaa.

Maria