Ja ihmiset ei tunnu ymmärtävän miten raskas tää ero on ollu. Mun tunteet on koko ajan pinnassa. Itken pienistäkin asioista. Olin silloin erotessa, kun kysyttiin, että ''oon ihan ok, yhteinen päätöshän tää oli''.
Yhteinen se oli vaan siksi että halusin säilyttää rippeen ylpeydestäni.
Miksi tää ero oli niin helppo sille toiselle osapuolelle? Miten joku voi noin vain lakata rakastamasta?
Olenko mä todella niin hirveä ihminen?
Ja yks mun parhaista ystävistä, tuntuu että se koko ajan piilovittuilee miulle, tänään hermostuin häneen taas totaalisesti. Saatko sä jotain säälittävää oman egon pönkitystä? ''No, onneks se eros niin en oo ainut sinkku maailmassa. Onneks sillä menee noin huonosti, ansaitsee sen niin pitkän onnen jälkeen.'' Näin sä miun päässäni puhut.
Mä vihaan maailmaa. Mä vihaan iloisia ja yltiösosiaalisia ihmisiä, jotka ei ymmärrä että tarvitsen omaa aikaa. Ja vielä enemmän mä vihaan angstaavia ihmisiä jotka valittaa elämän vaikeutta joka pikku asiasta.
Ja kaikkein eniten mä vihaan itseäni.
---
Jotta asia ei karkaa lapasesta, kirjoitan vähän muista aiheista. Tämähän on elämänmuutos blogi, ja mun elämässä on muuttunu muutakin kuin poikaystävän kanssa eroaminen.
Lopetin tupakoinnin, ja käytän tällä hetkellä sähkötupakkaa. Edellisestä oikeasta röökistä on nyt 12 päivää, eikä oo tehny mieli. Sähkörööki on aivan ihana :D Ei tarvii mennä pakkaseen kärvistelemään, mutta saa puhallella savua ja rentoutua. Jes!
Toinen asia on laihduttaminen. Siitä en nyt jaksa kirjoittaa mitään romaania, vaikka ''laihduttaminen'' hakusanalla (ja sen eri muodoilla) eniten tähän blogiin on löydetty. Yritän noudattaa omalle painoideksilleni sopivaa diettiä, muokaten sitä itselleni sopivaksi. Kaloreita 1200 - 1500 päivässä (oman kehon normikulutus on laskurin mukaan jotain 2500kaloria päivässä), sopivasti liikuntaa jnejne. 2l vettä päivässä. En tiedä oonko ihan karppaamalla menny, mut ainakin rajoittanu hiilareita niin paljon ku mahollista (tein tänään makkarakeiton, johon käytin perunan sijaan kaalia. Superhyvää oikein maustettuna! Ja mähän maustan aina oikein).
Nyt laihtuminen on taas nopeaa, mutten ole vielä niissä mitoissa mitä joulukuussa olin. Silloin tuli takapakki ja aloitin alusta. Tammikuussa tuli taas takapakki ja aloitin melkein alusta. Helmikuussa tuli takapakki, mutta onneksi ei ihan alkuun asti :D. Nyt olen kyllästynyt noihin takapakkeihin ja olen psyykannut itseni niin totiseksi kuin vain voi. Ja herranjumalasentään kuin se paino taas putoaa. Jossain vaiheessa kokeilin tosi minimaalikaloridiettiä ja mitään ei tapahtunu, keho meni säästöliekille eikä luopunut sadastakaan grammasta läskiä. Sitten kun nostin kalorit yli tonniin, ja vähensin hiilareita niin johan alko tapahtua. Ihmeellisintä on ehkä se, että vaikka paino ei ole niin pieni kuin oli joulukuussa (tosin silloin mitatessa vaa'assa oli patterit vähissä ja lukemat saatto olla virheellisiä, maybe en koskaan oikeasti painanu niin ''vähän'') niin housukoko on taas pienentyny, ja kasvot vähän kaventunu. Ja otin itsestäni kuvan kännykällä, ja järkytyin kun mun kaulassa näkyi heikosti kuoppa. MUN KAULASSA ON TAAS MUOTOJA! Ultimaalisen paksu kaula ja kaksoisleuka on aina ollu kova häpeä.
Valtavan kokonen mä toki vielä olen. Mut suunta on äärimmäisen oikea :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti